Sormiruokailijan kaudet

Pieni sormiruokailijamme innostuu aina kausittain milloin mistäkin ruuasta. Kesällä hän ahmi paprikaa ja kesäkurpitsaa, kana on maistunut aina. Nyt hän rakastaa viljatuotteita, lihaa, jäisiä mustikoita ja mandariineja. Tänään ruokana oli lampaanviulua täysjyväpastan kanssa, ruokajuomana riisimaitoa. Olin ovelasti koittanut piilottaa kesäkurpitsaa ja porkkanaa fusillien sekaan, mutta tässä näette, mitä lautaselle jäi ruokailuhetken päätteeksi:

Mitä meidän sormiruokailijalle kuuluu?

Sormiruokailu jatkuu meillä. Alkuperäinen ajatukseni oli, että vauva söisi sekä soseita että sormiruokaa, mutta vauvapa halusi ryhtyä paria erehdystä lukuunottamatta sormiruokailijaksi. Tämä on tarkoittanut sitä, että ilta- ja aamupuuron menekki on ollut olematon. Usein vauva onkin syönyt iltapalaksi päivällisen jämiä.

Alkukesästä ehdin murehtia sitä ettei vauvallemme maistu liha sitten ollenkaan, ja juuri lihasta saatava rauta on se ainut ravintoaine mitä vauva äidinmaidon lisäksi välttämättä tarvitsee. Jatkoin lihan tarjoamista, ja eräänä päivänä se alkoikin kelvata. Vauva alkoi noukkia lihapalat aivan ensimmäisenä tarjolla olevista ruoka-aineista. Sen sijaan vanha suosikki paprika jäi koskematta. Nykyään lihan menekki on niin suurta että välillä on käynyt mielessä, onko olemassa jotain ylärajaa alle yksivuotiaan päivittäiselle lihansyönnille.

Tässä olen tarjonnut lihansyöjälle poikkeuksellisesti linssejä.

Kun pinsettiote alkoi 8-kuisena olla hallussa, alkoivat pienet ruuanhippuset kiinnostaa suuria enemmän. Esimerkiksi kestosuosikki parsakaali ei tehnyt lainkaan kauppaansa ellei sitä silputtu pieniksi murusiksi, joita oli mielenkiintoista noukkia suuhun. Myös mustikat ja talk murut ovat mielenkiintoista syötävää pinsettiotteestaan innostuneelle sormiruokailijalle.

Vaikka sitä puuroa ei ole kuukausiin mennyt kaupaksi yhtään, olen sitä silloin tällöin kuitenkin tarjonnut - alkoihan lihakin maistua ihan yht'äkkiä. Vauvan täytettyä yhdeksän kuukautta iltapuuro meni yllättäen kokonaan. Vauva avasi suunsa mielellään ja tekipä hän myös maiskutusääniä puuroa syödessään. Sen jälkeen iltapuuron menekki on ollut kasvavaa.

Sormiruokailua matkalla

Yksi sormiruokailun hyviä puolia on se, ettei ravintolaan tarvitse ottaa vauvalle omia eväitä vaan hänelle voi poimia muiden annoksista sopivia makupaloja. Sormiruokailija, hänen aiheuttamansa sotku ja sen sallivat vanhemmat saavat kyllä toisinaan osakseen kummastelevia katseita, mutta sotkujen siivoaminen on kuitenkin nopeaa. Matkalta löytyi myös sormiruokailijalle erinomainen ruokalappu. Se kiinnitetään tarralla niskasta, helma on pitkä ja pitkissä hihoissa on kumpparit hihansuissa. Ostimme niitä kaksi lisää heti testattuamme sen. Tässä vauvamme ruokailee Utrechtin V&D:ssä uusi ruokalappu päällään.

Sormiruokailua

Vauvamme alkoi maistella kiinteita 5,5 kk iässä. Hän syö pääosin sormiruokaillen. Sormiruokailussa ideana on, että vauva saa itse viedä ruuan suuhunsa. Näin hän pääsee osallistumaan perheen ruokahetkiin ja kaikki voivat syödä samanaikaisesti kun kukaan ei ole kiinni syöttämisessä. On hän maistellut myös soseita ja puuroa, mutta nekin menevät parhaiten alas, jos hän saa täytetyn lusikan käteen jonka voi itse viedä suuhun tai lähimaastoon.

Kovin siistiä touhua sormiruokailu ei ole, mutta sitäkin hauskempaa. Asiaan perehtyäkseni luin kirjan "Omin sormin suuhun". En yhtään pitänyt kirjan saarnaavasta, sormiruokailua ylistävästä ja soseruokailua parjaavasta asenteesta, mutta hyviä vinkkejä siitä kyllä sai ja sen puolesta voinkin suositella kirjaa valikoiden ja kriittisten silmälasien läpi luettavaksi. Yksi kirjan parhaista vinkeistä oli pitää kamera valmiina ruokailuhetkinä!

Ruokailun jälkeen