Mitä meidän sormiruokailijalle kuuluu?

Sormiruokailu jatkuu meillä. Alkuperäinen ajatukseni oli, että vauva söisi sekä soseita että sormiruokaa, mutta vauvapa halusi ryhtyä paria erehdystä lukuunottamatta sormiruokailijaksi. Tämä on tarkoittanut sitä, että ilta- ja aamupuuron menekki on ollut olematon. Usein vauva onkin syönyt iltapalaksi päivällisen jämiä.

Alkukesästä ehdin murehtia sitä ettei vauvallemme maistu liha sitten ollenkaan, ja juuri lihasta saatava rauta on se ainut ravintoaine mitä vauva äidinmaidon lisäksi välttämättä tarvitsee. Jatkoin lihan tarjoamista, ja eräänä päivänä se alkoikin kelvata. Vauva alkoi noukkia lihapalat aivan ensimmäisenä tarjolla olevista ruoka-aineista. Sen sijaan vanha suosikki paprika jäi koskematta. Nykyään lihan menekki on niin suurta että välillä on käynyt mielessä, onko olemassa jotain ylärajaa alle yksivuotiaan päivittäiselle lihansyönnille.

Tässä olen tarjonnut lihansyöjälle poikkeuksellisesti linssejä.

Kun pinsettiote alkoi 8-kuisena olla hallussa, alkoivat pienet ruuanhippuset kiinnostaa suuria enemmän. Esimerkiksi kestosuosikki parsakaali ei tehnyt lainkaan kauppaansa ellei sitä silputtu pieniksi murusiksi, joita oli mielenkiintoista noukkia suuhun. Myös mustikat ja talk murut ovat mielenkiintoista syötävää pinsettiotteestaan innostuneelle sormiruokailijalle.

Vaikka sitä puuroa ei ole kuukausiin mennyt kaupaksi yhtään, olen sitä silloin tällöin kuitenkin tarjonnut - alkoihan lihakin maistua ihan yht'äkkiä. Vauvan täytettyä yhdeksän kuukautta iltapuuro meni yllättäen kokonaan. Vauva avasi suunsa mielellään ja tekipä hän myös maiskutusääniä puuroa syödessään. Sen jälkeen iltapuuron menekki on ollut kasvavaa.