torstai 22. marraskuuta 2012

Moos

Sidontana pitkästä aikaa ylämummo.

Liinabudjetti on ollut hieman rajallinen viime aikoina, toisaalta myös liinapinoni on kaikin puolin hyvä eikä varsinaista tarvetta uusille liinoille ole ollut. Kuitenkin bongasin kantoliinakirpputorilta värjäämättömän pellavamonsteri Moosin (50% pellavaa), ja se jäi vaivaamaan. Monsteripellavat ovat siis paksuja, tahkeita ja kuohkeita kantoliinoja jotka ovat omiaan isomman lapsen kantamiseen. Vastasyntyneelle monsterit eivät ole se paras mahdollinen valinta eikä myöskään liinailutaipaleen alkupuolella olevalle - monsterit ovat tahkeutensa takia hieman haasteellisempia sidottavia (ja rohkenen epäillä ettei niiden ulkonäkökään oikein houkuttele, värillisiä pululiinoja lukuunottamatta). Vaihdokiksi Moosista lähti meille pieneksi jäänyt Yamo-kantoreppu (välirahojen kera).

Kuva salamalla...

Houkuttaisi pistää Moos väripataan, mutta toisaalta se on niin monen monsteripellavan kohtalo ettei näitä luonnonvärisiä ole mitenkään liian kanssa liikenteessä. Saa nähdä miten tämän kanssa käy! Kyllähän se kieltämättä värjäämättömänä näyttää pöytä- tai laudeliinalta.

...ja ilman salamaa.
Liina on iiiihanan pehmoiseksi kesytetty.

5 kommenttia:

  1. Munkin tarttisi varmaan tuollainen monsteriliina hommata:) ja se divakin kyllä houkuttelisi :)

    VastaaPoista
  2. Woven wraps databasen mukaan moos olis 50% pellavaa ja mä muistelin että azur ja moos olis 55% mutta miten tää asia nyt oikeasti on? :D

    VastaaPoista
  3. Mulla ei ole enää muistikuvaa prosenttimääristä, mutta tuo oli tönköin liina, josta minulla on kokemusta... Jos pidät sitä pehmeänä, näkisitpä uuden hehku-Azurini. Se on vielä paljon letkeämpi. Sano terveisiä liinalle ja kiitos kaupoista!

    VastaaPoista
  4. Satu, olin kyllä lapusta katsovinani että pellavaa on 60%, tarkistan vielä kun pääsen huomenna kotiin. Ja tosiaan nettilähteiden mukaan pellavaa pitäis olla 50%. Mutta sössin myös esikoisen neuvolapäivän joten mulla saattaa olla jokin numeroidenhahmotushäiriö :D!

    Inana, tää on yhtä pehmoinen kuin Pfau Violet (joka oli alkuun ihan mahdoton). Ilmeisesti pidän sitten kohtuullisen tönköistä monstereista ;)! Olis kyllä kiva päästä vertailemaan sitä tuohon Azuriisi.

    VastaaPoista
  5. Selvästihän siinä lukee että 50& Leinen, 50% Baumwolle. Kiitos Satu tarkkuudesta!

    VastaaPoista